Avoin kirje Muhoksen kunnanvaltuutetuille

Avoin kirje Muhoksen kunnanvaltuutetuille

Avoin kirje Muhoksen kunnanvaltuutetuille:

Olen jo kahteen eri otteeseen tänä syksynä kirjoittanut Tervareittiin koskien Tillmanin risteyksen ja Veturitien huonoa kuntoa sekä vaarallisuutta.

Keskiviikkona 16.12 Tilmanin risteyksessä sattui taas kolari, josta onneksi selvittiin peltivaurioilla sekä säikähdyksellä.

Tämä kolari, ja/tai läheltä piti -tilanne oli jo viides reilun puolen vuoden sisällä. Kuinka monta kolaria vielä täytyy sattua, tai pahimmillaan jopa ihmishenkiä menettää ennenkuin Muhoksen kunta tarttuu toimeen ja parantaa risteyksen valaistusta sekä suojateitä opasteineen. Teollisuusalueen kaavamuutos asian yhteydessä vanhempainyhdistys jätti kuntaan lausunnon jossa pyydettiin pikaisia parannuksia edellä mainittuihin asioihin. En ole mistään kuullut että tämä lausunto ja siinä mainitut asiat olisivat edenneet kunnassa. Todennäköisesti asia on haudattu kaikessa hiljaisuudessa.

Tuntuu kummalliselta , että halua ja rahaa löytyy vaikka millaisten patsaiden sekä esiintymislavojen rakennushankkeisiin ja näiden suunnitteluun mutta lasten koulutien turvallisuuden parantamiseen ei kellään ole kiinnostusta tai rahaa.

Nämä asiat korjaamalla parantuisi toki myös meidän kaikkien tien käyttäjien turvallisuus tuolla tiellä.

Minuun on ottanut yhteyttä useita kuntalaisia kirjoitteluni johdosta ja he kaikki ovat kannustaneet jatkamaan tämän asian puolesta puhumista. 

Kritisoidessani reilu viikko takaperin Muhoslaisten facebook sivustolla tätä Torille suunniteltavaa esiintymislava hanketta , Paula Juka vastineessaan kirjoitukseeni kirjoitti , että aloitteita eri asioihin jätetään melkeimpä jokaisessa valtuuston kokouksessa eri ryhmistä ja että valtuutetut tekevät työtä näin kuntalaisten hyväksi.

Vetoankin nyt teihin Paula Juka tai kuka tahansa muu Muhoksen kunnanvaltuutettu. 

Näyttäkää , että kannatte niin poliittisen- kuin moraalisenkin vastuunne kuntalaisten asioiden hoidosta ja ottakaa tämä asia huoleksenne. Tehkää aloite, tai mitä ikinä tämän asian eteneminen vaatii ja näyttäkää että todella kuuntelette mitä kuntalaisilla on sydämmellään ja hoitakaa asia kuntoon. Näyttäkää, että tavalliset kuntalaisetkin voivat saada äänensä kuuluviin ja että te todellakin teette työtä meidän hyväksemme.


Jari Sirkko

Kirjoitus on julkaistu Tervareitissä 22.12.2015