Mistä leikataan

Mistä leikataan

Mistä leikataan?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö peräsi uudenvuoden puheessaan eri puolueilta konkreettisia esityksiä,  mistä leikkauksia tehtäisiin Suomen talouden korjaamiseksi.  Suomen valtiolle on tullut maksamaan vuodesta 2010 työnantajien kela-maksun poisto ja 2014 alkaen annettu yhteisöveron alennus noin 6 miljardia euroa. Vuositasolla tullaan menettämään kaksi miljardia euroa joka vuosi näillä kädenojennuksilla suurille yrityksille ja työnantajille.

Helpotuksilla ei ole ollut läheskään sitä vaikutusta mitä näillä päätöksillä on haettu. Päinvastoin työttömyys kasvaa ja yritykset eivät investoi. Olisi oikein puhua näiden palauttamisesta oikeille raiteille, eli tuloksi valtiolle. Mitä kaikkea järkevämpää käyttöä olisikaan ollut ja on näille miljardeille, listaa kyllä riittää ja vaikutukset olisivat hyvinkin myönteisiä. Esimerkiksi kunnille suunnattuja leikkauksia ei olisi tarvinnut tehdä.

Heikompiosaisten ja työntekijöiden syyllistäminen talousahdingosta ja tuottavuuden alenemisesta pitää yksinkertaisesti loppua. Olen aikaisemminkin kirjoittanut eläkekatosta, tästäkin saataisiin liki miljardi euroa vuositasolla jos katto säädettäisiin 3000 euroon kuukaudessa ja toteutettaisiin verotuksella. Tälläkin summalla voitaisiin hoitaa esim. koko Suomen vanhusten laitospalveluiden kustannukset.

Presidentti on aivan oikeassa että käytännön tekoja tarvitaan, kunhan ne vain kohdentuvat oikeudenmukaisesti, eikä matkita Saksan mallia jossa köyhien ja rikkaiden välinen kuilu syvenee. Saksassa onkin Euroopan nopeimmin kasvava köyhien joukko. Malli on pilkkonut yhä useamman kokopäivätyön osa-aikaisiin minitöihin, joista saatava palkka ei riitä toimentuloon. Osa-aikaisella työllä ei voi elää kokoaikaista elämää.

Eli tämä kuuluisa Saksan malli jota mm. kansanedustaja Eero Lehti hehkuttaa, pilkkoi työt mutta ei luonut työpaikkoja lisää. OECD:n arvion mukaan yhä useampaa saksalaista uhkaa köyhyysloukku. Emme voi hyväksyä Suomeen tällaista kansan kahtiajakoa, vaan Suomessa palkat ja eläkkeet pitää saattaa sellaiseen tasoon, että niillä pystyy elättämään itsensä ja perheensä.


Veli Paasimaa

Kansanedustajaehdokas (vas)