Muhoksen koulut, taistelua seinistä

Muhoksen koulut, taistelua seinistä


Muhoksen kouluissa lapset ovat eriarvoisessa asemassa eri alakouluissa. Honkalassa tilat ovat huonossa kunnossa ja oppilaiden ja henkilökunnan terveys huolettaa. Kauanko nykyistä koulua voidaan tekohengittää ennen kuin Kirkonkylänkoulun tilat saadaan kuntoon ja alueen oppilaat voidaan siirtää uuteen kouluun. 

Huovilan koululle ei enää mahdu paljon oppilaita. Koulu on juuri siirtynyt yksisarjaiseksi, eli yhdistelmäluokkia ei enää ole. Oppilaaksiottoalue on erittäin suuri ja kuljetusoppilaita on paljon. Koulun piha-alueella on saatu parannettua oppilaiden turvallisuutta muun muassa liikennejärjestelyjä muuttamalla.

Hyrkin koulu vaatisi laajennusta. Siellä ollaan jo nyt tilanteessa missä ryhmiä on tiloissa joita ei ole suunniteltu koulukäyttöön. Päivärinteelle on tullut uusia tontteja ja se tarkoittaa myös että taloihin muuttaa lapsia ja lapset tulevat myös lähikouluun. Sijainniltaan Hyrkin koulu on ihanteellinen, kuljetusoppilaita ei juuri ole. 

Kirkonkylänkoulu on vasta saanut uuden ja modernin laajennusosan, jossa on tilojen puolesta helppo toteuttaa tiimiopettajuutta. Lasten erityisen tuen tarpeisiin pystytään koululla vastaamaan hyvin. Koulun laajennuksen yhteydessä on myös kunnan uusi keskuskeittiö, josta lähes joka koulu saa ruokansa.Kirkonkylän vanhanpuolen remontti täytyisi saada vauhdilla liikkeelle. Kellaritilat ovat niin huonossa kunnossa että niitä ei voi käyttää. Lisäksi rakennustyömaan keskellä kärsivät niin oppilaat kuin henkilökuntakin.

Korivaaran koulu on myös muuttunut yksisarjaiseksi. Koulu on remontoitu ja laajennettu muutama vuosi sitten, joten tilat koulussa ovat kunnossa. Rovastinojantien kohdalla valtatien ylityksessä pienimpiä lapsia auttaa kouluavustaja.Laitasaaren koulun remontti on juuri valmistunut. Remontin kustannukset ylittivät alunperin suunnitellut kustannukset reilusti, mikä on tietenkin valitettavaa kunnan kokonaistalouden kannalta.Kylmälänkylän koulun lähitulevaisuus tuntuu olevan turvattu oppilasmäärän perusteella. Koulu sijaitsee niin kaukana keskustasta että lapset saavat koululla tehtyä ruokaa, se on kustannuksiltaan paras ratkaisu.

Yläkoulu on kuin pommin jäljiltä, se kaipaa kipeästi peruskorjausta sekä laajennusta. Oppilasmäärä on läitulevaisuudessa kasvamassa reilusti. Se on koulu jonka jokainen muhoslainen nuori käy. Yläkoulun remontin ja laajennuksen kanssa ei luulisi tulevan mitään alueellisia erimielisyyksiä.

Koulukyydit, niiden kestot ja teiden turvallisuus puhututtavat lähes päivittäin. Totta on että jokaista lasta emme pysty viemään taksilla kouluun, mutta ei pientä lasta voi laittaa kulkemaan rekkojen, traktoreiden ja kiireisten autoilijoiden keskelle, pimeälle ja/tai kapealle tielle. Näihin asioihin tuntuu olevan vaikea löytää ratkaisua, mutta uskon että ratkaisu voi löytyä esimerkiksi talviajan kuljetuksilla tietyillä alueilla tai jollain vastaavalla tavalla.

Toivon että tulevaisuudessa Muhoksella voisimme puhua opetuksen sisällöstä, eikä vaan tapella seinistä.

Noora Valkonen, valtuutettu, opetuslautakunnan varapuheenjohtaja

www.noorajapekka.net